Tässäpä ohjetta pinjatan valmistamiseen itse.

Meillä siis Angry Birds syntymäpäiville väsättiin itse pinjata, kun valmiita ei ollut saatavilla. Linnuksi valikoitui puhalletun pallon muodon vuoksi valkoinen lintu jota se pallo muistutti eniten. Ja tämän oikeassa pelissäkin pudottelee munia joten mikäs sen parempi :-)

Eli pinjatan valmistamiseen tarvitset seuraavat tarvikkeet:

- ilmapallo

- sanolehtipaperista leikattuja/revittyjä suikaleita

- erikeepperiä tai tapettiliisteriä

- sakset

- nippusiteen

- erivärisiä pahvipaloja

- kreppipaperia

- maalisuti

 

Pallopumpulla pumppasin ilmapallon ja suljin solmimalla kunnolla. Suojaa askartu alusta esim. sanomalehdellä. Laita pallo alustalle (tällä kertaa sen virtaa toimitti muovinen jäälyhty suojus) ja laimenna erikeeperiä vedellä suhteessa 50/50 eli puolet vettä ja puolet liimaa. Levitä pallon pintaan sudilla liimaa ja levitä suikale leikattua sanomalehtipaperia palloon kiinni. Levitä liimaa myös suikaleen päälle. Laita seuraava suikale osaksi limittäin edellisen suikaleen viereen, kierrä näin koko pallo ympäri.Voit vaihtaa välillä suuntaa eli liimaa kerros pystysuoraan ja toinen kerros vaakasuoraaan. Ylä- ja alaosan menin ylittäen pallon "navat" ja osaksi laittamalla pienempiä suikaleita. Valmista pari kierrosta pinjataa suikaloimalla ja liimaamalla ja jätä tämän jälkeen kuivumaan joksikin aikaa.

 

Annoin parin ensimmäisen kerroksen kuivahtaa yön yli ja jatkoin urakkaa seuraavana aamuna taas parilla kerroksella paperia. Kerroksia taisin näin askarrella 5-6 (minä ja mun hyvä muisti, tekee taas kepposia) Muista kuivattaa edelliset kerrokset ennen seuraavan liimaamista. Pinjata kun tulee roikkumaan yläosastaan laitoin sinne "navan" ympärille muutamat ylimääräiset vahvistussuikaleet ettei se repeäisi kiinnityskohdastaan.

 

Kun olet saanut tarvittavan määrän kerroksia on aika alkaa päällystää pinjataa. Meillä kun oli valkoinen lintu kyseessä ostin Tiimarista valkoista kreppipaperia ja leikoin näistä suikaleita jotka liimailin samalla tyylillä eli liisteriä alle ja päälle. Kreppipaperia meni pari kolme kierrosta että se peitti sanomalehtipaperit tarpeeksi. Ja taas tämä lintu tulokas jäi kuivumaan hetkeksi. Huomaathan että liimaa kannattaa lantrata 50/50 suhteella veden kanssa pieniä määriä ettei se jää tyhjää kuivumaan.

Tämän jälkeen kun valkoinen kreppipaperikerros oli kuivunut tein pienen täyttöaukon yllätyksiä varten aika ylös palloon. Tässä vaiheessa ilmapallo puhkeaa pinjatan sisällä ja saat poistettua sen täyttöaukon kautta. Samalla tein kaksi pienempää reikää pallon yläosan reunoille ja laitoin nippusiteen näiden kahden reiän välistä pujottaen. Tuosta täyttöaukosta pääsin hyvin ohjaamaan nippusidettä pallon sisällä jotta se meni helposti läpi.

Sitten eikun täytteet pinjataan sisälle.

Angry%20Bird%20syntym%C3%A4p%C3%A4iv%C3%

Muistin kerran tenavien mussuttaneen jotain munan muotoisia purkkia joten kysäsin niiltä mistä ne oli ja mitä ne oli. Kuuleman Makuunista dinomuna purkkia.... Hmm, nehän ovat vallanmainioita pinjatan täytteeksi yksittäin pakattuina tuotteina, niitä siis osteleen. Kyllähän ne nyt valkoisen linnun munistakin menee :-)

Sitten eiku täyttöaukko kiinni ja kreppipaperilla piilloon. Solis viimeistelyä vaille käyttövalmis. Eli leikkasin pahvista silmät ja nokan, töyhtön ja hännän linnulle ja liimasin pinjataan. Sitten vaan odotellaan juhlapäivää ja pinjatan ripustamista....

Mua kyllä jännitti sen kestävyys, ku lapsia oli kuitenkin taas liuta sitä paukuttamassa. Ronskeja isompia poikavieraitakin oli enemmän ku aiemmissa juhlissa joten voimaa löytys tällä kertaa hakata sitä. Nuo myytävät pinjatat kun ovat kestäneet kivasti pari jopa kolmekkin kierrosta noin 20 lapsen käytössä.

 

Turhaan jännittelin, pinjata kesti mukavasti pari kolme kierrosta, vaikka isommat pojat löivät oikeen olan takaa :-) Häätyypi alkaa miettiin joko niille alkas laittaan niitä silmikkoja silmille etteivät nää mihin paukuttavat. Mutta kun siis pieniäkin on mukana niin meillä ollaan tähän asti paukutettu sitä aina silmät avoinna.

 

Niinhän siinä sitten kävi lintuparalle ohrasesti ja vauhdikkaasti se tiputti purkkamunat sisältään.

 

Kattelin muuten youtubesta jotain videoa pinjatan valmistamisesta, siinä käytettiin sen valmistamiseen vehnäjauhoa ja vettä... sitähän vois kokeilla kerralla seuraavalla...

Ja pakko vielä muuten mainita että ainakaan tuolla erikeepperillä se ei halvemmaksi tullut ku ostaa kaupasta valmis. Mulla meni liimaa 3 keskikokoista pulloa ja à hinta tiimarissa oli 5,95 siihen kreppipaprut ym päälle, niin ei tekemisestä jäänyt ku HYVÄ MIELI! :-)

Valmiit pinjatat täältä jos et itse jaksa askarrella!